Koirat

Koirien parissa olen toiminut koko ikäni, joten niissä osaamiseni on laaja. Osaan toimia erikokoisten ja ikäisten kanssa, sekä arat koirat huomioiden. Koirien kanssa toimin luontevasti ja rennosti. Kouluttamisen kuuluu olla hauskaa molempien mielestä ja siihen haluankin pyrkiä.

Kaikkien eläinten kanssa koulutukseni perustuu eläimen yksilölliseen tulkintaan ja siihen, että etenemme juuri kunkin yksilön tarvitsemalla nopeudella. Kärsivällisyyteni eläinten kanssa yllättää jopa välillä itseni, tietotekniikan kanssa en voi sanoa samaa.

Koulutuksiin voi osallistua jokaisen koiran kanssa. Muu perhe on myös ilomielin tervetullut katsomaan, seuraamaan ja kokeilemaan koiran kanssa toimimista. Tavoitteeni on parantaa koiran ja ihmisen välistä suhdetta sekä helpottaa yhdessäeloa.

 

Millainen kurssipolku omalle koiralleni sopii?

PentukurssiArjentaidotJatkokurssi

Jos tuntuu, että tarvitset koirasi kanssa kertausta Luoksetulosta, Luopumisesta, Rauhoittumisesta tai Hoitotoimista, kannattaa osallistua näihin asioihin keskittyvälle kurssille.

Harrastuskursseja löytyy esimerkiksi Rally-toko, Nose Work sekä Hajuerottelukurssit. Näistä kursseista kannattaa aloittaa alkeista ellei ole aikaisempaa kokemusta lajista. Kouluttajalta voi myös kysyä suosituksia juuri teille sopivasta kurssista tai harrastuslajista.