Blogi

Viimeiset hyvästit

Jokaisella eläimen omistajalla on edessään hetki, jolloin rakkaasta eläimestä on luovuttava. Päätös on usein hankala ja sitä on helppo pitkittää, kunnes vaihtoehtoja ei ole. Me voimme kuitenkin armahtaa rakasta lemmikkiämme ja päästää sen tuskista.

Yleisimmät syyt lemmikistä luopumiseen ovat vanhuus ja sairaudet. Omistajan vastuulla on päättää oikea hetki, milloin eläin lähtee viimeiselle matkalleen. Jokainen katsoo asiaa omin silmin. Haluan seuraavaksi jakaa henkilökohtaisen kokemukseni viimeisistä hyvästeistä.

Joku on ehkä saattanut jo arvata, että Romaniasta tullut rescueni, ei ole enää mukana arjessamme. Jouduin tekemään yhden raskaimmista päätöksistä tähän astisessa elämässäni ja päästää parhaanystäväni pois tuskista. Ennen kuin kukaan lähtee minua tuomitsemaan päätöksestäni, kerron teille hieman minun Vilistä.

Vilin elämä ei alkanut iloisesti ja toivotusti. Ei tiedetä, minne Vili sisaruksineen syntyi, mutta selkeästi heitä ei haluttu. Pennut löytyivät Romaniasta katuojasta kangassäkkiin hylättyinä. Pennut eivät olleet neljää viikkoa vanhempia. Tästä alkoi pentujen tarhaelämä ilman emoa. Pentu tarvitsee elämänsä alussa emoa kehittyäkseen normaalisti. Jokainen pieni olento tarvitsee emon tukea, jotta voisi kehittyä normaalisti ja saisi mahdollisimman hyvät eväät elämään oppimalla emolta tarpeellisia asioita. Jos pentu ei jostain syystä saa elää emon kanssa näitä tärkeitä vaiheita, tulee luultavasti elämästä jollain tavalla hieman haastavampaa ja hankalampaa.

Pentujen ollessa nelikuisia, he saapuivat Suomeen tarhalle asumaan, kasvamaan ja etsimään omia kotejaan. Itse päädyin työharjoitteluun kyseiselle tarhalle tekemään vapaaehtoistyötä koirien kanssa. Vili oli tällöin sisaruksineen kuusi kuukautinen. Sisaruksissa oli selkeästi kahdenlaisia luonteita; muutama oli hyvin itsenäisiä, eikä ihmiset kiinnostaneet; toiset olivat hyvin arkoja. Vaikka se ei varsinaisesti näkynyt tavallisen ihmisen silmään, sillä pennut tulivat luokse innoissaan. Tarhalla oli tietyt ihmiset, jotka koiria hoitivat ja satunnaisesti vaihtuvia harjottelijoita. Pennut eivät siis saaneet kovinkaan paljoa uusia ihmiskontakteja. En tiedä, olisiko se voinut vaikuttaa pentujen kehitykseen ja suhtautumiseen ihmisiin.

Tullessaan luokse, moni pennuista saattoi pissata alleen ”ilopissat”. Tämä ei kuitenkaan johtunut ilosta, vaan pelosta. Vaikka ihminen oli kiinnostava ja ihana, se oli samalla todella pelottava. Vili oli yksi näistä ”ilopissaajista”.

Ensimmäinen päivä kotona

Vili muutti luokseni kun se oli kastroitu. Ikää koiralla oli noin 8kk. Kastrointi saattoi olla pahin virhe, mikä koiran kanssa tehtiin. Mutta kun koira otettiin yhdistyksen kautta, se on perustoimenpide. Kastrointi kumminkin lisää usein epävarmuutta aroilla koirilla, sillä testosteronitasot laskevat, joka taas on vaikuttanut rohkeuteen.

Ensimmäinen yhteiskuva uudella kokoonpanolla. Huomaa Lukan ja Vilin välinen rako. Heitä ei ollut helppo mahduttaa samaan kuvaan.

Ensimmäiset kuukaudet sujuivat todella hyvin. Taisin jopa todeta, että nyt on kyllä vihdoin minulla helppo koira. Kaikki sujui hyvin, sillä menossa oli tutustumisvaihe uuteen elämään. Aluksi pihalla olo oli aivan järkyttävän pelottavaa ja lenkkeily meni varmasti paniikissa, jota koira yritti peitellä. Kun vihdoin koira alkoi hieman rentoutua, alkoi myös ongelmat. Kaikki ohikulkijat haukuttiin, koirile haukuttiin, autoja yritettiin jahdata ja niin edelleen. Elämästä muuttui hankalaa. Teimme paljon töitä ja lenkkeily alkoi sujumaan paremmin ja paremmin. Koska koulutus eteni, tiesin, ettei Vilillä luultavasti ollut kipuja, jotka vaikuttaisivat käyttäytymiseen.

Vili häiriökoirana toisille aroille koirille

Vilistä muodostui kaikkien kaveri, jos puhuttiin eläimistä. Koirapuistossa kaikki halusivat hengailla Vilin kanssa ja Vilin mielestä se oli ihan okei, kunhan tutustuttiin ensin rauhassa ja kunnioitettiin kohteliasta elekieltä, jota herra osasi todella hyvin käyttää. Ihmisistä hän ei välittänyt ja jos tultiin liian lähelle, hän puolustautui. Moni sai kokea puolustautumisen lahkeessaan. Koskaan hän ei purrut kunnolla ketään tarkoituksella, mutta olisi tarvittaessa ollut valmis niin tekemään. Tilannetta ei ikinä päästetty niin pitkälle.

Mökillä tutkimassa järveä

Vilin ja Lukan välit eivät aina olleet niin lämpimät.Vili oli hyvin resurssiaggressiivinen eli puolusti tiettyjä asioita. Näitä asioita oli esimerkiksi minä, ruoka, luut, piha, toiset koirat, lepopaikka yms. Osasta päästiin pois harjoittelulla, osasta ei. Luka ei ole koskaan ollut hyvä elekielessä ja sen tervehtimistapa on ollut juosta täysiä toista koiraa päin. Vilille tämä ei käynyt. Luka sai kantapään kautta oppia, että miten elekieltä käytetään ja miksi. Luka kehittyi huimasti tässä asiassa vuosien varrella ja nykyisin on jo loistava leikkijä. Kuitenkin tämä hiersi koirien välejä aluksi paljon. Jouduin itse useaan otteeseen erottamaan omat koirani, sillä syntyi tappelu. Onnistuin itse myös ottamaan osumaa erottaessani koiria toisistaan. Mutta näistä opitaan.

Vilin vakiopaikka sohvalla

Vilin kanssa harrastettiin noseworkia. Alku oli haastava, mutta kun edistyttiin siinä, koira sai uutta rohkeutta lajista ja pystyi toimimaan jopa uusissa paikoissa, kunhan siellä tehtiin nosea! Hajutestistä emme ikinä päässeet läpi, tilanne oli Vilille aina liian jännittävä ja työskentely katkesi heti jostain äänestä tai muusta. Meidän oli tarkoitus lähteä lajissa kisaamaan.

Vili osasi myös olla kissojen kanssa luonnollisesti

Kuten mainitsin, Vilillä oli pienenä ”ilopissailua”. Se jatkui myös kotona. Jos ääntä korotettiin liikaa, joku tuli kotiin tai muita hieman jännittäviä tilanteita, oli lätäkkö lattialla taattu. Itsetuntoa kohottamalla pääsimme siitä lähes kokonaan eroon.

Koirapuistossa viilentymässä

Vili oli aina hyvin stressiherkkä. Uudet muutokset saivat sen nukkumaan huonosti ja jos se nukkui huonosti, se oli todella äkänen. Myös tällöin kynnys reagoida aivan kaikkeen esimerkiksi haukkumalla oli todella suuri. Kun elämäntilanteemme hieman muuttui ja jäin koirien kanssa yksin asumaan, tilanne lähti aivan käsistä. Vili puolusti minua lenkillä hyökkäämällä vastaantulijoiden päälle, vaikka väliä olisi ollut useita kymmeniä metrejä. Vili ei enää nukkunut tarpeeksi, vaikka yritin asiat niin järjestää.

En halunnut aloittaa mielialalääkitystä, sillä arkuutta lääkitys ei olisi voinut mitenkään parantaa. Lääkitys olisi vienyt vain pahimmat reaktiot pois, jos se olisi toiminut. En halunnut kuitenkaan lääkitystä, sillä se ei olisi mielestäni ollut eettisesti oikein koiraa kohtaan. Olen itse syönyt vastaavia lääkkeitä, eli tiedän mistä puhun.

Lempikuvani tästä kaksikosta

Päätös Vilin lopettamiseen kypsyi aina takaraivossani. Se oli aina se viimeinen vaihtoehto, kun olisin ensin antanut koiralle kaikkeni ja vieläkin enemmän. Ja niin annoinkin. Olen positiivisesti yllättynyt, miten tukevasti ihmiset ottivat päätökseni ja suuren suruni. Vili oli ehdottomasti se elämäni koira, joka opetti minulle valtavasti jo ihan elämästä ja rakkaudesta.

Yhdistys taas ei ollut samaa mieltä lopettamisen kanssa. He kiersivät hankkimani eläinlääkärin lausunnon, ettei koiraa voi sen ja muiden turvallisuuden vuoksi sijoittaa uuteen kotiin. Yhditys hommasi Vilille uuden kodin ja käski minun kuljettamaan koiran sinne mahdollisimman pian. He kuulemma tiesivät parhaiten, mikä koiralle oli hyväksi. Kävimme kerran tarhalla moikkaamassa ihmisiä sen jälkeen kun Vili muutti luokseni. Vilistä se oli hyvin epämukavaa ja yritti suojella itseään jopa tarhan työntekijältä. Tarhalla vierailun jälkeen Vilin käytöksessä tapahtui myös takapakkia ja alkoi outoja käytöksiä, joille en keksinyt mitään selitystä. Esimerkiksi kaivon kansiin kohdennettin aina kuonolla valmiina lähtemään karkuun eli takajalat takana aivan jäykkinä ja taaksepäin venytettyinä. En saanut käytöstä ikinä kokonaan pois siedättämisen avulla.

Yhdistys ei mielestäni nähnyt asiaa koiran kannalta, vaan pyrki pelastamaan jokaisen koiran hinnalla millä hyvänsä. Tässä tapauksessa hinta olisi ollut Vilin mielenterveys sekä aivan varmasti ihmisen vaarantaminen. Asiat eivät koskaan ole mustavalkoisia. Sain yhdistyksen henkilöiltä ilkeää palautetta ja viestit olivat törkeään sävyyn kirjoitettu. Onneksi läheisissäni on mm. eläinsuojelutyötä tekeiä ihmisiä ja he auttoivat minua toiminaa koiran parhaaksi.

Yhdistyksen kanssa en ole enää tekemisissä. Vaikka he tekevät arvokasta työtä, inhimillisyys on aina muistettava. Tekisin samat asiat uudelleen koska vain Vilin vuoksi.

Myös Vilin sisaruksilla on samankaltaisia ongelmia. Ei yhtä pahoja ja vakavia kuin Vilillä oli, mutta merkittäviä ja ne vaikuttavat suuresti elämään.

Elämä aran ja haastavan koiran kanssa on hyvin kuluttavaa, raskasta ja vaikeaa. Sitä en voi kieltää ja kieltämisestä ei ole mitään hyötyä. Se on myös palkitsevaa ja avartavaa. Opin yhteisitä vuosistamme älyttömästi ja Vili opetti minulle paljon aroista koirista ja täten pystyn palvelemaan asiakkaitani huomattavasti paremmin.

Viimeisen päivän kunniaksi kävimme Rajasaaren koirapuistossa, mikä oli Vilin yksi lempipaikoista. Siellä on tilaa juosta ja temmeltää hyvillä etäisyyksillä.

Eläinlääkäri kysyi ennen lopetusta syytä nuoren koiran lopettamiseksi. Selitin kuinka arka ja stressiherkkä koira on, minkä kyyneliltäni kykenin. Kerroin myös eläinlääkärille olevani eläintenkouluttaja ammatiltani. Hän vastasi, että tietää sitten minun tehneen kaikkeni tuon koiran hyväksi. Ja niin teinkin. Joka päivä että koira olisi turvassa ja kanssa ihmiseni.

Vili pääsi viimeiselle matkalleen 20.02.2020 häntä suuresti rakastavien ihmisten saattelevana. Ikävä on suuri, samoin suru. Mutta päätöstä en ole katunut sekuntiakaan, sillä tiesin sen olleen ainoa vaihtoehto koiran etua ajatellen.

Eläinten kanssa on osattava ajatella niiden kantilta asioita. Me teemme jokaisen päätöksen niiden elämässä tai edes vaikutamme niihin jotenkin. Meidän on myös tärkeä osata päästää irti, kun aika on oikea. Mieluusti ennen hirvittävää tuskaa ja kipua. Me olemme sen niille velkaa.

Koiralle viileämpi kesä!

Helteellä on hyvä muistaa, että koira ei kykene poistamaan lämpöä kehostaan kuten ihminen. Me hikoilemme ihomme kautta, koira hikoilee kielen ja tassun pohjien kautta. Esimerkiksi läähättämällä koira tehostaa itsensä viilennysprosessia. Omistamalla kaksi lapinkoiraa saa harjoitella uusien viilennystapojen kehittämistä. Viime kesä oli varsinkin hyvin hankala koirien osalta. Talvella on helpompaa kun ei tarvitse mitään pukea niille.

Aivan ensimmäisenä täytyy muistuttaa, että koiraa ei pidä ottaa autoon odottamaan helteellä. Auto lämpenee aivan hurjan nopeasti ja ikkunan raolleen laitto ei asiaa auta. Mikäli olet kuitenkin onnekas ja sinulla on ilmastointi, jonka voit jättää päälle autossa odottelun ajaksi, kannattaa kirjoittaa lappu ikkunaan, missä mainitaan koiralla olevan asiat OK. Myöskään kaupan eteen ei pidä koiraa jättää oikeastaan milloinkaan, mutta helteellä vielä vähemmän. Koira ei myöskään ole auringonoton soveltuva kaveri. Toiset tykkää makoilla auringossa omasta tahdostaan ja se sallittakoon, mutta jätetään koirat kotiin kun mennään rannalle ottamaan aurinkoa.

Eliisa Kuusela a Twitter: "Älä jätä koiraa tai lasta kuumaan ...

Lenkin ajankohta on myös hyvä pohtia. Aikaisin aamulla ja myöhään illalla on kaikista viileintä. Voisiko koiran viedä silloin lenkille? Vältä keskipäivän kuuminta ajanjaksoa. Mieti myös, missä lenkität koiran. Viileä metsä voi olla hyvä vaihtoehto ja sijoita juoksulenkit iltaan tai ihan aamuun, jos sellaista harrastatte.

Tiedätkö miltä näyttävät terveet koirasi limakalvot? Niiden kuuluu olla vaaleanpunaiset (poikkeuksia löytyy toki, Dalilla on nimittäin mustat ikenet) ja kun painat niihin sormella vaalea täplä häviää hetkessä. Jos vaaleaa täplää ei synny, soita eläinlääkärille. Tarkista koirasi ikenien väri ennen tositilannetta. Myös koiran nahka kertoo mahdollisesta nestehukasta. Kun otat nahkaa sormiesi väliin ja päästät irti, nahkaan tulisi palautua normaaliin asentoon.

Lyhytkuonoisilla roduilla kuten mopsilla ja ranskanbulldogilla lyhyt kuono haittaa lämmönpoistoa. Niiden kanssa lenkit lyhyitä ja koiran ehdoilla. Lenkillä pyörtymiset ovat aina vakava asia. Kuulin eräästä naisesta, joka heittelee lyhytkuonoiselle koiralleen palloa. Välillä koira innostuu niin, että se pyörtyy kesken ”leikin”. Tämä on vaarallista! ”Leikki” kirjoitettu näin, sillä monelle koiralle pallon tai kepin tms. jahtaaminen on pakkomielle, joka nostattaa koiran stressiä hurjasti. Omistajalle se on tietysti helppo tapa saada koira juoksemaan, mutta onko se koiran hyvinvoinnille hyväksi.

Kotona asuntoa voi viilentää tuulettimilla, joita kannattaa olla muutama eri puolella. Meillä lappalaiset parkkeraavat tuulettimen eteen nimittäin. 🙂

Myös erilaisia viilennystuotteita on markkinoilla kuten viilennysalusta tai viilennyshuivi. Nämä toimivat joillain ja joitain ei kiinnosta lainkaan. Meillä viilennysalusta ei ollut ollenkaan hitti, vaikka olin varma sen tarpeellisuudesta. Viilennys huivit ei oikein lappalaisella auta kun karva on niin paksua. Luka tosin aktivoi itseään tuhoamalla ne, joten Vili ei ole päässyt kokeilemaan, jolle ne luultavasti toimisivat hyvin kun karvaa on vähemmän. Märkä pyyhe voi toimia myös halvempana versiona.

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
Dali ja märkä pyyhe varjossa

Uusin kokeilemani asia on vetää trimmerillä koira kaljuksi. Luka nautti kun paksu karva lähti pois ja nyt lapinkoira on jopa palellut ehkä ensimmäistä kertaa elämässään. Suosittelen lämpimästi. Olin epäilevä, miten turkki kasvaa takaisin ja asian hankaluudesta, sillä Luka on herkkis käsittelyasioissa. Kuitenkin kun turkki alkoi tippua niin koiran ilme oli onnellinen, eikä pyristelty lainkaan vastaan. Se oli kaiken lisäksi paljon helpompaa kuin kuvittelin. Tosin näyttelykampauksia saisi treenata aika paljon, mutta kun on oma koira ja sen vetää kaljuksi niin ei tarvitse tulla täydellistä. Lisäksi kyselin paljon tutuilta trimmaajilta karvan takasinkasvusta ja eiköhän sieltä tule koiralle turkki takaisin.

Kuvan mahdollinen sisältö: koira, ulkoilma ja luonto

Pihalle tai parvekkeelle voi myös laittaa lasten uima-altaan ja täyttää sen vedellä. Meillä se oli viime kesänä suosittu ja suosiota lisäsi kun välillä sieltä etsittiin uppoavia nakinpalasia ja välillä sinne päätyi lelu uiskentelemaan.

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Yksi helpoista viilennyskikoista on ruoka! Tunget pakkaseen ruokaa ja siinä on koiralle jäätelö. Meillä käytetään mm. jauhelihalla täytettyjä pakastettuja kongeja, pakasterasiaan esimerkiksi koiranmakkaraa tai kissanruokaa, vettä mukaan ja pakastimeen. Myös pakastetut luut sopivat hyvin tähän tarkoitukseen. Tietysti kaikennäköisiä saa myös nykyään ostettua. Koiranjäätelöä myydään eläintarvikeliikkeissä, mutta se ei ole halpavaihtoehto, jos sellaista hakee. Yksinkertaisesti myös erikokoiset jääpalat voivat olla hitti.

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
Voit myös itse tehdä pakastettua herkkua esimerkiksi jauhelihasta tai muusta herkusta.

Muistakaa siis suojautua auringolta, laittaa aurinkorasvaa, jos on tarve ja pitää nesteytyksestä kunnossa. Juoda kannattaa kohtuudella usein eikä hirveää määrää kerrallaan, liika vedenjuontikin voi tappaa. Tosin sitten saa latkia kunnolla menemään.

Kuvan mahdollinen sisältö: 1 henkilö, hymy

Turvallista kesää!

Pelko

Otsikko niin yksinkertainen ja lyhyt, aiheena niin laaja ja hankala.

Jokainen meistä on varmasti itse kokenut pelon tunnetta. Kyllä, se on tunne, joka saa kehomme hälytystilaan; hengittäminen saattaa unohtua, sydän tuntuu pomppaavan rinnasta ja alkaa hikoiluttaa. Tunne on kamala, mutta se pitää meidät hengissä. Mitä jos emme pelkäisi mitään? Miksi meidän pitäisi sitten olla varovaisia?

Hevonen on kehittynyt pakenemaan. Se näkee silmillään kauas lähes joka suuntaan. Sen jokainen kehonosa on luotu liikkumaan. Se elää myös laumassa, jolloin joku on aina valppaana ympäristön muutoksista. Hevonen pakenee ennen kuin ajattelee. Hevosella ei ole mitään, millä puolustautua vihollisilta. Sen sukulaisilla, kuten hirvillä, on sarvet, joilla puolustautua. Hyökkääjän ollessa leijona, joka hyökkää saaliin takapuoleen, hevonen pukittaa kun taas saalistajana on susi, hevonen puolustautuu etujaloillaan. Lauma laittaa tällöin takamuksensa yhteen ja nousevat takajaloilleen puolustaen varsoja ja muita lauman heikoimpia ympäröiden heidät.

Huomaa hevosen silmät, korvat, sieraimet, häntä ja kehon asento! 
Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
Susi etupuolella
Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
Leijona takapuolessa

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
Pakenemiskäytös. Molemmissa kuvissa estetty ohjalla. Ensimmäisessä paettava kohde oli este…
Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
…toisessa orava.

Koira on ylisosiaalinen tapaus, joka voi myös pelätä. Tutkimuksissa on todettu, että koiralla on havaittu samanlaisia piirteitä kun Williamsin syndroomassa, joka aiheuttaa ihmisissä ylisosiaalisuutta. Koirilla ääniarkuus on lisääntynyt varsinkin tietyillä roduilla. Myös puutteellinen sosiaalistaminen pentuna johtaa usein erilaisten pelkojen syntyyn.

Ensimmäistä kertaa itse portaissa. Stressin näkee läähätyksestä, silmistä, hännästä ja kehon asennosta.

Eläimen pelätessä ne joko pakenevat(flight), jäätyvät(freece), puolustautuvat(fight) tai ns. pelleilevät (fool around). Jokainen eläin reagoi jollain tavalla ja reaktio saattaa muuttua ärsykkeen voimistuessa tai vaihtuessa. Esimerkiksi oma recuekoirani Vili pelkää ihmisiä ja pyrkii pakenemaan. Jos pakeneminen ei jostain syytä onnistu, Vili puolustautuu hyökkäämällä kohti ihmistä eli uhkaa.

Pelko on helppo aiheuttaa, mutta todella vaikea kouluttaa pois. Usein jopa mahdotonta. Pelon poiskouluttaminen vaatii paljon. Siihen ryhdyttäessä on hyvä tuntea kyseisen eläimen elekieli, pelon voimakkuus ja miten edetää ylittämättä pelkokynnystä, jotta saavuttaisimme ”maalin”.

Esimerkki minun tosi elämästäni.

Asustin kolmisen viikkoa sukulaisteni luona Amerikassa hevostilalla. Hevosten lisäksi tilalla oli koiria, kissoja, kanoja ja kukkoja. Olen aina ollut hieman varautunut lintujen suhteen, sillä en ymmärrä niitä. Yksi kukko olikin kauniisti sanottuna aivan painajaismainen. Se otti minut kohteeksi ja juoksi perässäni ympäri pihaa. Kukko hyökkäsi monta kertaa jalkojeni kimppuun. Vuodatin paljon verta kukon vuoksi. Ryhdyin pelkäämään kukkoa, ymmärrettävästä syystä. En voinut kävellä pihalla ilman, että olisin tiiraillut, missä kukko menee ja milloin on juostava. Minua kehotettiin nostamaan kukko jaloista pää alaspäin, mutta otapa hämähäkki käteen, jos pelkäät niitä kuollaksesi. Yritin lahjoa kukkoa vaikka millä ruualla tuloksetta, joten lopulta kuskasin hevosille heiniä kävellen takaperin heinät sylissä, sillä heti jos käänsin selkäni, sain maistaa kukon kannuskynttä. Voitte siis kuvitella, että lähdin todella kukkokammoisena pois takaisin Suomeen.

Kaupungissa eläessä kukkoja ja kanoja tulee harvoin vastaan, joten pelko jäi muhimaan taustalle ja lopulta huomasin, että se oli yleistynyt myös kanoihin, hanhiin, riikinkukkoihin ja vaikka mihin. Kanapelko on eläintenkouluttajana aika ikävä, sillä kanojen kouluttaminen on todella opettavaista ja mielenkiintoista. Päätin ryhdistäytyä ja kävin ihmettelemässä kollegani luona tipuja ja hieman isompia kukkoja ja kanoja. Tiput kiipeilivät kädelleni syömään, mutta jatkuvasti minulla oli stressitasot taivaissa ja sydän kurkussa. Alussa koko oma asentoni oli valmiina karkuun lähtöön. Se helpotti hetken kuluttua hieman, mutta syke ei laskenut lainkaan. Kävimme myös toisella opiskelukaverilla kouluttamassa hänen kanojaan. Olin kouluttamassa kanoja aitauksessa, mutta syke oli todella korkealla ja jokakerta poispääsy oli suuuri helpotus.

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
Kouluttamassa kanaa
Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
ja siedättymässä tipuihin.

Tässä välissä pelkoani ovat pahentaneet mm. Korkeasaaressa käynti henhien pesimäaikaan. Siellä kuljinkin opiskelijakavereiden seläntakana paniikissa. Myöskään vapaana olevat riikinkukot eivät miellyttäneet saati alentaneet stressitasojani.

Kesän alussa palasin jälleen Amerikkaan samaan paikkaan, jossa pelkoni syntyi. Kyseinen kukko oli poissa (muuten en olisi kyllä palannut) ja tilalla oli kolme paljon isompaa kukkoa. Kukot tosin olivat rauhallisempia ja pelkäsivät myös hieman ihmistä. aloin pätkiä palasiin pelkoani eli kukkojen ja kanojen kohtaamisia. Seurasin niitä sivusta paljon ja havaitsin kuka kukoista oli pahnan pohjimmainen. Hänestä tulisi siis kaverini.

Sain helposti säädeltyä omaa etäisyyttäni kanoihin, joten edistyin hurjasti pysyttelemällä tarpeeksi kaukana. Viikon kuluttua huomasin, että voin hengittää, vaikka kana tai kukko kävelee ohitseni kahden metrin päästä. Se kasvatti omaa itseluottamustani hurjasti tässä asiassa. Seuraava etappi oli päästä huoneeseen, jonne kanat munivat ja kissat saivat ruokansa. Oli siis ohitettava enemmän kanoja vielä lähempää. Välillä oli ehkä käytämä pidemmällä pienellä tauolla ja kerättävä rohkeutta enemmän, mutta pääsin tavoitteeseeni. Seuraavaksi uskalsin kerätä munia eli toisin sanoin uskalsin altistaa naamani hyökkäyksen alaiseksi kumartuessani kohti kanoja. Onnistuin siinäkin.

Yritin myös tehdä itsestäni kanoille palkitsevan tuomalla hyvää ruokaa niille ja kunnioittamalla myös niiden tilaa. Minä uskalsin syöttää jyviä kupistani (ensin isosta, sitten pienestä) ja kanat uskalsivat syödä niitä. Molemmille hyvä kokemus siis. Ensimmäiseksi uskalsin silittää kanaa, viimeisenä päivänä myös kukkoa. Olin siis voittanut itseni.

Kotiin palattuani olen huomannut, että voin ohittaa kukon ja kanan sen vaikuttamatta isommin hengitykseeni tai sykkeeseen. Ne voivat myös kävellä takanani, ilma paniikkia. Olen huomattavasti rennompi niiden kanssa, mutta pelko on yhä olemassa.

Lajityypillinen käyttäytyminen -hevonen

Hevonen on laumaeläin. Se saa laumasta paljon tukea ja tätä kanattaa käyttää hyödyksi koulutuksessa ja muissa asioissa. Tarvehierarkiassa seura on hevoselle todella korkealla. Hevonen valitsee mieluummin hieman huonot olosuhteet, jotta saa olla kosketuksissa toisten hevosten kanssa. Näköyhteys ei korvaa kosketusta. 

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Hevonen on myös saaliseläin ja sillä on vahva pakoreaktio, se ilmenee erilaisin pienin ja suurin reaktioin. Hevosen kanssa puuhaillessa on hyvä tiedostaa juuri sen yksilön synnynnäinen pakoreaktio. Sitä on todella hankala ellei mahdoton kouluttaa pois. Miten hevosesi reagoi pelottavaan asiaan? Mitä käytöksiä sen pakokäyttäytymiseen kuuluu?

Pakoreaktio esteestä. Tämä hevonen olisi pitänyt kouluttaa positiivisen kautta pitämään hyppäämisestä, eikä pakottaa yli.

Hevonen on rakeenteeltaan luotu liikkumiseen. Sen jokainen kehonosa on luotu sitä varten. Ainoa heikkous hevosessa liikkumisen suhteen ovat keuhkot, jotka eivät voi vaihtaa kaasuja sydämen tahtiin. Onneksi hevosen suolisto auttaa omalla pumppaavalla liikkeellään pallean toimintaa. Hevonen liikkuu päivisin luonnossa useita kilometrejä etsien ruokaa. Nykyhevonen ei pääse aina toteuttamaan tätä käytöstarvetta, sillä se seisoo tallissa monta tuntia vuorokaudessa. Tämä lisääkin stereotyyppisen käytöksen muodostumista, kuten imppaamisen tai kutomisen. Stereotypia on aina oire jostain. Sitä ei pidä yrittää tukahduttaa, vaan ratkaista, mistä se johtuu. Stereotypia auttaa hevosta vähentämään hieman stressiä. Se on parempi keino kuin sulkeutuminen. Silti se on haitallista hevosen hyvinvoinnille ja terveydelle.

Hevosella on myös laiduntamisen tarve. Jos se ei saa purkaa käytöstä esimerkiksi mineraalien etsimiseen tarhasta, se patoutuu. Patouma saattaa purkautua jonain muuna ongelmakäytöksenä tai stereotypiana. Tarpeen estyminen heikentää hyvinvointia. Myös jälkeläistenhoito on on myös tammoille tärkeä käyttäytymistarve.

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Hevonenhan syö luonnossaan pieniä määriä ja usein. Hevoselle ihanteellinen määrä tallioloissa olisi annos viidesti päivässä. Jos hevosen maha pääsee tyhjenemään, vatsahapon eritys ei silti lakkaa. Tyhjään vatsaan kerääntyy happoja, jotka voivat aiheuttaa haavaumia ja vakavampia oireita. Sen vuoksi sylki on tärkeää hevoselle, sillä se neutralisoi vatsahappoja. Sylkeä erittyy kun hevonen käyttää hampaitaan eli syö esimerkiksi rehua. Mössöjen syöttäminen ei edistä syljentuotantoa. 

Kuvan mahdollinen sisältö: hevonen, ulkoilma ja luonto
Ratsastajan selkään nouseminen ei ole pieni asia hevoselle. Sitä pitää siedättää moneen asiaan ennen kuin se on ratsastajalle sekä hevoselle turvallista. Kuvassa harjoittelemme Martan kanssa painon laittamista selkään. Kuvassa myös paraskaveri Pinja pitämässä Martalle seuraa.

Jalostus

Pohdin usein, miksi ihminen haluaa luoda eläimiä, joilla on vaikeuksia selviytyä arjen pienistäkin asioista. Tässä tekstissä pohdin pääasiassa koirien jalostusta, mutta myös hevosten ja kissojen jalostusta. Millainen kokemus sinulla on jalostuksesta? Pitäisikö jalostusta valvoa paremmin? 

Jalostuksesta kun puhutaan en voi olla mainitsematta lyttykuonoisia, pyöreä kalloisia rotuja, kuten mopsi ja englanninbulldoggi. Näillä roduilla on jalostettu nenä niin lyttyyn, että hengityselimistö on myös lytyssä. Myös hengitys rohisee ja kuorsaaminen on ”normaalia” näillä koirilla. Lämpimällä säällä koira saattaa muutaman metrin kävelymatkasta menettää tajuntansa, sillä lämmönsäätely ei toimi. Mieti, millainen elämänlaatu sinulla olisi samoilla olosuhteilla. 

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
Mopsilla on suuria vaikeuksia hengittää, eikä ihme kun katsoo sen olematonta kuonoa. Tämä raukka oli vielä kaikenlisäksi kuuro.

Myös rotuna nousee mieleeni saksanpaimenkoira, jolla on jalostettu lonkat todella huonoiksi. Hyvä lonkkaisiakin löytyy, mutta usein näkee koiria, joilla polvet laahaavat melkein maata myöden. Tiedän tapauksia, joissa vuoden ikäinen saksanpaimenkoira on jouduttu lopettamaan, sillä lonkat ovat aiheuttaneet koiralle niin kovat kivut, ettei kävely enää onnistunut kivuitta. 

Jalostamalla voidaan vaikuttaa paljon myös luonteeseen. Lapinkoirissa on selkeästi lisääntynyt ääniarkuutta, joka on periytyvää. Myös muut pelot ovat periytyviä. Tämä on syy, miksi rescue koiria ei käytetä lisääntymiseen. 

Koirahan on luonnossa keskikokoinen. Karva on suht lyhyttä, jotta se ei takkuunnu ja jää kiinni mihinkään. Kaikki muu on ihmisen jalostuksen tuotetta. 

Jalostus ja koiranäyttelyt kulkevat usein samoissa puheissa, vaikka oikeasti niin ei pitäisi. Koiranäyttelyt ovat harrastus, vaikka siellä arvostellaan koiraa, se ei ole syy käyttää sitä jalostukseen. Näyttelyissä mm. luonteen arvioiminen on todella vaikeaa, sillä tilanne ei ole ollenkaan koiralle luontainen. Myöskään rakennetta ei voida arvioida ilman kuvauttamista. Turkkiroduilla usein ns. huijataan peittämällä huonot kohdat turkilla ja näin hävittämällä ongelma. Mielestäni jalostaminen näyttelytulosten perusteella on koiralle lajina huono asia.

Hevosilla asiat ovat toisin. Jalostukseen käytetään huippuoreja ja näyttelyissä mennään oikeasti jalostuksen kannalta. Tosin sitten jos esimerkiksi tamma loukkaa jalkansa, eikä käy enää ratsusta, sitä usein käytetään jalostuksessa, koska ei muutakaan voi tehdä. Hevosillakin on jalostus kuitenkin mennyt pieleen esimerkiksi miniroduilla on jalkavaivoja ja Euroopassa jalostetuilla arabeilla on hengitysvaikeuksia. Myös samaa oria voidaan käyttää suuren jälkeläismäärän tekoon, jolloin sukusiittoisuus saattaa lisääntyä.

Näyttelyissä hevosilta arvioidaan rakenne, liikkeet, luonne (pintapuolisesti), yleinen terveydentila ja joillain roduilla on myös ratsastuskoe. Rakenneominaisuudetovat voimakkaasti periytyviä. Luonneominaisuudet kytkeytyvät myös fyysisiin ominaisuuksiin. Esimerkiksi raskasrakenteiset ovat usein kevytrakenteisia rauhallisempia. Ulkonäköä ei voi muokata ilman luonteen muokkausta.  

Kissat ovat tässä mielestäni erilaisessa asemassa. Jo sen suhteen, että kissa ei ole vielä kovin domestikoitunut, varsinkin koiraan verrattuna. Jokainen kissa on kesytettävä ja niiden on saatava ihmiskontakteja ja hyviä sellaisia jo 3vkon iässä, jos niistä halutaan sellaisia, että ne viihtyvän ihmisen seurassa. Kissan arvo on kuitenkin todella alhainen ja pentuja syntyy paljon ”vahingossa”. Tietysti rotukissoja jalostetaan tarkemmilla kriteereillä. Sielläkin syntyy lyhytkuonoisia rotuja.

Jalostuksessa on siis otettava monia asioita huomioon ja mielestäni asioita pitäisi muuttaa. Eläimen ei pitäisi kärsiä ihmisen halujen mukaan ja sen tulisi synnyttää ilman keisarinleikkausta, luonnollisesti. Paritusta ei myöskään pitäisi missään tapauksessa pakottaa. Jos eläimet eivät suostu siihen, sillä on varmasti jokin syy.

Johtajuusteoria

Etukäteen mainittakoon, että tekstin on tarkotus herättää ajatuksia, ei riitaa!

Oletko kuullut, että sinun on syötävä ennen koiraasi? Oria ei voi kouluttaa ruualla? Sinun tulee näyttää eläimellesi, että olet sen johtaja? Kissasi kostaa sinulle poissaolosi?

Tälläinen käsitys eläimistä ja niiden hallitsemisesta on onneksi jo suurimmaksi osaksi tungettu romukoppaan. Välillä siihen valitettavasti törmää. 

Ensimmäinen koiramme Ossi tuli meille vuonna 2005, jolloin meitä ohjeistettiin koulutuskirjoissa selättämään koiraa ja ulkoiluttamaan lenkillä koiraa vain meidän takanamme, ettemme menetä johtajan asemaa. Aluksi teimmekin näin, mistään ei löytynyt tarpeellista ja haluamaamme tietoa siitä, kuinka tehdä asiat koiralle mukaviksi. Onneksi löysimme lopulta hyvän koirakoulun ja saimme perehdytyksen varsinaiseen koiranomistajan maailmaan, jossa ihminen ei toimi johtajana vaan huoltajana ja on koiran turvana. Näinhän sen pitäisi toimia! Olemme omille lapsillemmekin suunnannäyttäjiä ja esimerkkejä, miksi me heitä selättäisimme ja pistäisimme kulkemaan selkämme takana. Tämä on kärjistetty rinnastus, tiedän, ettei ihmistä ja koiraa tulisi rinnastaa toisiiinsa. 

Johtajuusteoria on lähtenyt aivan käsistä, eikä siitä ole mitään tieteellistä tutkimusta taustalla. Laumahierarkia on täysin eri asia. Laumassa arvojärjestys vaihtuu sen mukaan, kuka haluaa resurssia eniten sillä hetkellä. Se voi olla siis aivan erilainen vuorokauden eri aikoina. Usein laumassa ns. ”johtaja” on vanhin yksilö, jolla on opittuna kaikki tarvittavat paikat, juomapisteet ja vaarat, joita se jakaa muille laumanjäsenilleen. Se ei tarkoita, että se pitäisi järjetöntä kuria laumassa. Tietysti laumalla on yhteiset säännöt, joita noudatetaan ja sääntöjenrikkoja saatetaan karkoittaa laumasta.

Hevosten kanssa usein kuulee, että sille pitää näyttää, kuka määrää. Usein näyttäminen tapahtuu lyöden ja raipalla hutkien. Kenen mielestä hyvä johtaja osoittaa väkivallalla ylemmyytensä? Mielestäni silloin, kun taidot loppuu, tulee väkivalta kuvioihin. Lisäksi se, että väkivalta pahentaa ongelmia. Hevosen luottamus ihmistä kohtaan katoaa ja se saattaa aiheuttaa monia vaaratilanteita. 

Nykyään termiä johtajuus koitetaan muuttaa positiiisempaan suuntaan. Tämän vuoksi, jos joku tulee puhumaan sinulle johtajuudesta, kannattaa pyytää häntä avaamaan kyseinen termi. 

Mitä sinun mielestäsi on hyvä johtajuus?

Miten hyvä johtaja käsittelee muita?

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
Apua! Sängyssäni on koira, kuka nyt on johtaja!

Voiko nakki olla rankaisu?

Nykyään puhutaan siitä, että kouluttamisen tulisi tapahtua positiivisella vahvisteella ja ilman rankaisuja. Onko tämä kuitenkaan mahdollista? Keksitkö rankaisuja, joita käytät arjessanne? Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ”rangaistus”?

Kun puhutaan rankaisemisesta ja rangaistuksista, ihmisille tulee helposti mieleen sähköpannat ja koiran kurittaminen. Itsellenikin tuli aikaisemmin, kunnes aloin pohtia tekemiäni ratkaisuja koulutuksessa. Koulutuksessa ei voi käyttää pelkkää positiivista, sinne sekoittuu väistämättä rankaisuja. Rankaisun ei tarvitse olla kuitenkaan väkivaltaista tai tuottaa kipua kenellekään. Mietitäänpä tilannetta, jossa koirasi haluaa kädessäsi olevan nakkipaketin, mutta laitatkin paketin jääkaappiin sen sijaan, että antaisit sen koirallesi. Tämä on rankaisu. Koira menetti haluamansa nakkipaketin jääkaappiin. Tai avaat oven, mutta laitatkin sen kiinni, sillä koirasi ei istu, kuten haluat sen tekevän. Oven kiinni meno on rankaisu, sen aukeaminen ja siitä kulkeminen on palkkio. (Tämäkin vain, jos koirasi haluaa mennä ulos! Oven kiinnilaitto voi olla myös palkinto, jos koira ei halua ulkoilla juuri sillä hetkellä. Lapinkoirien omistajana en osaa tunnistaa tälläistä ongelmaa 😉 )

Myös tilan rajaaminen voi olla rankaisu. Tässä tapauksessa ulos jääminen.

Me ihmiset kuvittelemme tietävämme, mitä koira haluaa palkkioksi. Jos koirasi rakastaa rapsutteluja kotona, treenikentällä ne saattavat olla paha rankku koirallesi, joka odottaa taskussasi olevaa lihapullaa. Pyydä joku kuvaamaan, kun palkitset koiraasi. Onko koira mukana siinä vai väistääkö pois altasi ja jää odottamaan muuta palkkaa? Tai jos koirasi on hulluna siihen tiettyyn namiin, se saattaa olla hankalassa tai todella mahtavassa paikassa huono palkka. Silloin saattaa toimia paremmin lelu, rapsuttelu tai jokin muu. Se selviää vain kokeilemalla!

Muista, että oma mielesi saattaa muuttua eri päivinä. Eilen porkkana toimi hyvin palkkiona lumitöistä, mutta tänään on saatava hieman suklaata. Myös koiran mieli saattaa muuttua. Tämän vuoksi on hyvä oppia yrityksen ja erehdyksen kautta, mikä toimii palkkana missäkin tilanteissa. Kannattaa myös treeneissä pitää muutamaa eri namia mukana, jos normaalit namit eivät tänään kelpaakaan. Ja muutenkin, namien vaihtelu nostaa niiden arvoa 😉

Itse huomaan, että agilityradalla Lukalle palkkiona toimii oikein hyvin jo itse rata, juokseminen ja ihanat putket. Lelu ei aina toimikaan radan jälkeen, vaikka repimisleikit ovat herran mieleen. Silloin kelpaa namit tai juostaan uudestaan putken kautta. Tällöin välillä mietin, että treenin loppu on oltava Lukalle suuri rankku, sillä kiva puuha loppuu ja joutuu autoon ja kotiin. Tämän vuoksi emme ikinä mene treeneistä suoraan autoon (pitää koira jäähdytelläkin toki ja itsensä), vaan teemme yhdessä mukavan pikku kävelylenkin.

Eli väärässä tilanteessa annettu nakki saattaa ollakin rankaisu! Oven kiinnilaitto, koirapuistosta lähtö, hihnan kiinnilaitto valjaisiin vapaana juoksemisen jälkeen ja sohvalta alas hyppääminen voivat kaikki olla koirallesi rankkuja. Mitä rangaistuksia löytyy teidän elämästänne?

Kuonokoppa voi olla suuri rankaisu, jos sitä ei opeta mukavaksi.

! Kirjoittaja ei suosittele väkivaltaisia ja kipua-aiheuttavia rankkuja missään tilanteessa! !

Mikä on hyvä palkka koiralleni?

Usein koirakoulutuksessa puhumme siitä, että koirillamme toimii lelu- tai ruokapalkka. Onko muita tapoja palkita koiraa oikeasta käytöksestä?

Jokainen toivottavasti nykypäivänä tietää, että koiraa voi palkata erilaisilla ruuilla ja nameilla. Tarjontaa ja vaihtoehtoja on paljon. Ihmisen tulee kuitenkin muistaa, ettei ihminen määrittele palkkiota vaan sen tekee koulutettava eläin, tässä tapauksessa koira. Ruoka on usein hyvä motivoimaan koiria, mutta kaikille se ei ole hyvä palkka. Itse asiassa se voi toimia myös rangaistuksena koiralle, mutta rangaistuksista kirjoittelen enemmän myöhemmin. Jos et ole varma, mikä on koirasi lempihekku, anna koirasi näyttää se sinulle. Teet sen asettamalla koiran eteen n. 3-5 erilaista herkkua, joista koirasi saa valita syömisjärjestyksen. Ensimmäisenä syöty herkku on paras palkkio, ainakin siinä tilanteessa. Koirankin mieli saattaa vaihdella ja välillä kanan sijaan koira haluaakin mahalastuja tai keitettyä sydäntä. Kysy siis koiraltasi, mitä se haluaa.

Lelupalkka usein herättää koiran metsästyskäyttäytymisen ja saa sen pinkomaan heitetyn pallon tai lelun perään. Lelujen kanssa on tärkeä muistaa, että niitä voi käyttää liikaa! Jos heität koirallesi päivittäin monta tuntia palloa, koirastasi muodostuu pallohullu, jonka stressitasot nousevat lopulta jo pallon näkemisestä. Tälläisille koirille kannattaa käyttää jotakin muuta palkkaa mieluummin. Lelun kanssa myös oppimistahti hidastuu, koska palkkaamiseen kuluu paljon aikaa. Tämä ei siis ole kovin käytännöllistä, jos opetetaan uutta asiaa, jossa pitäisi olla usein monta toistoa peräkkäin. Muista, että maahan heitetty lelu on raato, joka ei kykene liikkumaan. Moni koira tarvitsee liikettä, jotta lelu olisi kiinnostava. Yhdessä leikkiminen on siis mainio tapa leikittää koiraasi ja lelu herääkin henkiin. Samalla vahvistatte suhdettanne ja pidätte yhdessä hauskaa.

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
Lelupalkkana voi hyvin toimia myös esimerkiksi kengät

Moni koira palkkaantuu myös ihmisen huomiosta. Niin hyvissä kuin huonoissakin asioissa. On siis syytä muistaa kehua ja rapsutella koiraa, jos se pitää siitä. Kokeilemalla löytyy ne parhaimmat paikat rapsutuksille ja äänensävyä muuttamalla pystyy kehua koiraa leikkisämmällä äänellä, joka yleensä ainakin saa hännän heilumaan. Jos koirasi kuitenkin tekee jotain hienoa ja ei niin välitä rapsuttelusta palkaksi, niin käytä ennemmin koiralle kelpaavaa palkkiota ja älä ota sitä henkilökohtaisesti. Voit kokeilla, pitääkö koira milloinkin silittämisestä kahden sekunnin säännöllä. Silitä koiraasi 2s ja nosta käsi hetkeksi ylös. Jos koira siirtyy pois, se ei halua juuri nyt tulla silitetyksi, mutta jos se jää paikalleen, on se ollut sille mukavaa puuhaa.

Tilantarve koirilla on usein suurempi kuin osaamme kuvitella. Usein jännittävästä asiasta kauemmas pääsy on palkinto, sillä se helpottaa koiran oloa ja stressitasoja. Tämä kannattaa siis huomioida lenkillä, jos koirasi reagoi muihin koiriin, ihmisiin, kulkuneuvoihin etc. Mene kauemmas koiralle jännittävästä asiasta ja sitten koira voi halutessaan itse tulla lähemmäs. Tämä näkyy hyvin myös hihnan pituudessa. Jos koira saa olla pidemmässä hihnassa kuin esim. 2m pituisessa hihnassa, muuttuu koira rennommaksi ja se saa samalla enemmän tilaa mahdollisesti sitä jännittävästä ihmisestä tai se saa kerrankin mennä haistelemaan niitä ihania ojia, jonne taluttaja ei ole halunnut seurata perässä lyhyemmässä hihnassa.

Myös juokseminen ja haistelu ovat koiralle hyvin palkitsevia asioita. Esimerkkinä oma Luka lapinkoirani noin vuosi sitten Vappu Alatalon hyppytekniikkavalmennuksessa, jossa harjoitellaan koiralle hyvää tekniikkaa esteiden ylittämiseen, jolloin Lukan kanssa oli aina välillä juostava yhdessä pieni pätkä, jotta tyyppi jaksoi jälleen keskittyä olennaiseen asiaan. Haistelua ja itse nenän käyttöä tapahtuu jatkuvasti. Hajumaailma on niin valtava, ettemme kykene edes sitä käsittämään. Esimerkiksi toisen koiran hajun seuraaminen tuottaa koiralle mielihyvää, joka jälleen vahvistaa tekemistä entisestään. Lenkillä sitä voi käyttää palkkiona esimerkiksi pyytämällä istumaan tai muun tempun ennen kun koira saa mennä lupasanalla kiinnostavan hajun luokse.

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
Yhdessä tekeminen on tärkeää. Luka agilityharjoituksissa.

Leikkiminen muiden koirien kanssa on myös palkka, jota kannattaa käyttää. Ennen toisen tervehtimistä kannattaa ottaa koira kuulolle pyytämällä se esimerkiksi istumaan ja vasta lupasanalla leikkimään toisen kaverin luokse. Leikkimisen aikana koira myös oppii käyttämään elekieltään ja ymmärtämään sitä. Siksi pentuna onkin tärkeää, että koira näkee mahdollisimman monenlaisia koiria, jotta elekielen lukutaito kehittyy entistä paremmaksi.

Muita loistavia palkkoja koiralle voi olla metsässä kulkeminen, vapaana olo (jokainen koira tarvitsee vapaanajuoksentelua), vesi, kaivaminen ja rauhassa oleminen. Keksitkö muita palkkoja, joita ei kirjoituksessa mainittu? Mikä on oman koirasi paras palkka?

Järvessä viilentyminen voi olla palkkio tai rangaistus. Muistathan aina mennä koiran ehdoilla.

Vinkki! Kannattaa kirjoittaa ylös oman koirasi TOP 5 palkat, saa olla myös enemmän. Annan omista koiristani esimerkit:

Vili TOP 5 palkat

Ruoka (ahne koira, joten lähes kaikki toimii palkkana)

Minun huomio (aivan minun koirani, joka palkkaantuu jo minun katseestani)

Nenän käyttö

Toinen koira, erityisesti oman perheen

Rauha

Vili lepäilemässä saunan pukuhuoneessa.

Dalin TOP 5 palkat

Ruoka

Rapsuttelu

Yhdessä leikkiminen

Vapaana olo

Treenaaminen

Lapinkoiralle yksi ehdottomasti parhaimmista palkinnoista on lumi.

Lukan TOP 5 palkat

Juokseminen

Ruoka

Leikkiminen

Ihmisen kanssa puuhaaminen

Hajut

Lukan kanssa hyppytekniikka kurssilla. Käytimme juoksemisen palkintoarvoa hyväksi motivaation ylläpitämisessä. Eli aina kun koiralla meinasi kiinnostus loppua, pingottiin yhdessä pellolla, jonka jälkeen oli taas energiaa keskittyä itse tekemiseen.

Miten tunnistan koirani kivun?

Koira, kissa ja hevonen, kuten muutkin eläimet, kykenevät tuntemaan perustunteita. Yksi näistä tunteista on kipu. Ilman kivun tunnetta, emme voisi elää, sillä se kertoo meille vaarasta. Evoluution myötä kehomme käyttää refleksejä kertoessaan vaarasta. Esimerkiksi, jos laitat kätesi kuumalle levylle, kätesi vetäytyy pois levyltä ennen kuin edes ymmärrät, mitä on tapahtunut. Tämä on refleksi, joka jossain tilanteessa voi pelastaa henkesi.

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
Dali ja tötterö kastraation jälkeen.

Me ihmiset tunnemme siis kipu, joten miksi eläimet eivät sitä tuntisi. Usein emme osaa tulkita tarpeeksi lemmikkiemme eleitä ja yhdistää niitä kipuun. Eläin näyttää kivun hyvin pienesti, jos laisinkaan. Luonnossa saalistaja tavoittelee lauman vanhempia ja loukkaantuneita osapuolia, evoluution myötä on siis ollut hyötyä, ettei kipua näytetä. Kipu saattaa ilmetä siis todella pienenä muutoksena, joka tulee pitkän ajan kuluessa ja on näin hankalampi havaita. Vaikka kipua voi olla hankala havaita, on silti muistettava, että kipu on aina hoidettava. Akuutti kipu näkyy esimerkiksi ontumisena, mutta ei ole aina helposti paikannettavissa. Kipu saattaa myös kroonistua, jolloin keho altistaa myös krooniseen stressiin. Stressi on elimistön tapa selviytyä fyysisesti tai psyykkisesti haastavista tilanteista.

Mistä huomaan onko koirani kipeä?

Kivun tunnistamine perustuu käytöksen tarkkailuun. Kipua epäillessä on hyvä katsella eläimen elekieltä ja liikkeitä ja verrata niitä ns. normaaliin liikkumiseen ja elehtimiseen. Jos epäilet koirallasi kipu, kiinnitä huomiosi näihin:

  • Onko koirasi suora? Istuuko se molempien tassujen päällä vai aina esimerkiksi oikea tassu hassusti tai sammakkoasennossa? Makaako se nätisti molemmat jalat alla vai meneekö se aina toiselle kyljelleen makaamaan.
  • Liikkuuko koira normaalisti? Ei tee pupuloikkia tai peitsaa (vasen etu- ja takajalka liikkuu samaan tahtiin ja oikeanpuoleiset tassut samaan tahtiin)
  • Antaako koirasi koskea normaalisti? Onko se osoittanut merkkejä aggressiivisuudesta itseäsi tai muita kohtaan?
  • Syökö se normaalisti? Juoko se normaalisti?
  • Onko nuoleminen lisääntynyt, kirputtaako tai jyrsiikö se jotain kohtaa, lähteekö jostain karva?
  • Toimiiko koiran aistit normaalisti? (näkö, kuulo, tunto jne.) Usein todella vaikea huomata, sillä sokeakin koira pärjää hyvin tutussa ympäristössä.
  • Onko koirasi oppinut jo sisäsiistiksi, mutta on alkanut uudestaan pissiä sisälle?
  • Millaisessa kunnossa karva on? Onko hilse lisääntynyt (merkki stressistä), onko karvassa pyörteitä tai jakauksia?
Eläinlääkäriin, mutta minne?

Jokainen eläinlääkäri on hyvä jossain asiassa. Toiset ovat loistavia neurologeja, mutta toiset taas hoitavat mieluummin kipupotilaita jne. Eli eläinlääkäriin mennessä olisi myös hyvä kerrata, miksi sinne mennään. Tavallinen eläinlääkäri ei välttämättä huomaa koiran kipua, vaikka kuinka tutkisi. Eläinlääkäri paikkana on jo koiralle hankala. Siellä haisee oudolle, siellä tehdään ihme juttuja ja vieras ihminen availee suuta ym. Jotkut koirat saattavat jännittää niin paljon, että esimerkiksi ontuminen lakkaa lääkärissäkäynnin ajaksi, koska kuten alussa selitin, se on selviytymisvaisto. Koira kannattaa totuttaa käsittelyyn jo kotona!

Itse aloittaisin kipuun erikoistuneesta lääkäristä. He tunnistavat koiran eleessä sen pienen irvistyksen, joka tulee kun kipeetä paikkaa tutkitaan. Toinen hyvä keino on mennä lämpökamera kuvaan. Kuvan ottaminen ei vaadi koiraan koskemista laisinkaan, joten se sopii myös todella kipeille ja aroille koirille. Kuvasta voi selvitä esimerkiksi, ettei koira käytä takajalkojaan ollenkaan yhtäpaljon kuin etujalkoja tai ettei jollakin tassulla ole ollenkaan painoa.

Miten voit auttaa?

Koiraasi voit auttaa ensisijaisesti hankkimalla sille tarvitsemaansa hoitoa. Kivun selvitys voi viedä paljon aikaa ja rahaa, mutta ei kannata luovuttaa ensimmäisen lääkärin todetessa, että koira on terve. Haluan myös muistuttaa, että eläinlääkärin diagnoosi ei aina välttämättä ole tosi. Sinä tunnet koirasi ja sen tavat. Jos uskot, että kaikki ei ole hyvin, se mitä luultavimmin myös on niin. Pidä siis pääsi, äläkä lannistu!

Lääkitys ei estä koiran normaalia elämää. Se saattaa rajoittaa sitä, muttei missään nimessä estä. Voi olla, että joudut laittamaan lattioille enemmän mattoja, jottei koira liukastele tai joudut nostamaan koiran autoon ja sieltä pois. Jotkin lääkkeet vaikuttavat myös koiran käytökseen. Lääkityksen avulla saatte mahdollisesti monta lisävuotta yhdessä.

Aina voit opetella koiran elekieltä, jotta tunnistaisit kivun herkemmin! Suosittelen lukemaan Turid Rugaas: Rauhoittavat signaalit -kirjan ja osallistumaan esimerkiksi elekieliluennolle, jossa tuodaan esimerkkejä videoiden ja kuvien avulla esille.

Jatkohoitona voi toimia akupunktio, fysioterapia, osteopatia tms. Suosittelen käyttämään myös tervettä koiraa hoidoissa säännöllisesti! Huomaathan, ettei kipeää koiraa tulisi hieroa.

Omakohtainen kokemus

Kun puhun kivun selivittämisen hankaluudesta, puhun kokemuksesta. Vanhin koirani, Dali 6v. eli ei lapinkoiraksi ollenkaan vanha vielä, on kärsinyt ainakin vuoden kivuista. Tarkkaa kipujen alkamispäivämäärää en osaa sanoa, sillä oireet tulivat hiljalleen ja niitä on hankala itse havaita.

Suurinpana oireena ilmeni lenkillä vieraiden ihmisten päälle ”hyökkääminen”. Opiskellessani lisää aiheesta löysin myös muita oireita; karvojen jakaus, hakeutuminen lämpimään kylmän sijaan, omiin oloihin vetäytyminen, takapäähän ei saanut enää koskea, leikkisyys aleni jne. En ole laskenut monellako lääkärillä lopulta kävimme ennen kuin kipu viimein paikannettiin. Lämpökamerasta ei ollut kohdallamme apua, kuten ei myöskään röntgenkuvasta.

Lopulta useiden diagnoosien (väärien ja suuntaa-antavien) jälkeen päädyimme magneettikuvaan. Ristiselän alueelta löytyi tyrä, joka on päässyt kasvamaan suureksi. Meillä oli oikea lääkitys onneksi vaivaan ja nyt lähdetään akupunktiohoidon avulla kohti parantumista. Tyrä usein paranee itsestään, mutta saattaa tarvita leikkauksen. Leikkaus on kallis, joten peukut pystyyn, että akupunktioista on apua ja vointi lähtee paranemaan. Kipu rajoittaa elämäämme hieman. Esimerkiksi kävelylenkit ovat lyhyemmät ja mm. autoon koira nostetaan. Saamme kuitenkin jatkaa rally-tokoa harrastaen ja muuten normaalia elämää. Jakaus alaselässä kertoo kivun voimakkuudesta, joten voin vain henkäistä helpotuksesta, että asia vihdoinkin selvisi!

Tässä hieman elekieltä pohdittavaksi näin lopuksi!

Apua, koirani tappelevat keskenään!

Yksi koiranomistajan painajaisista on tilanne, jossa omat koirat käyvät toistensa kimppuun. Miten tälläisessa tilanteessa tulisi toimia? Voinko antaa koirien ratkaista kiistansa keskenään? Olenko epäonnistunut kouluttajana ja omistajana koirieni kanssa? Onko tilanne menetetty?

Miten tilanteessa tulee toimia?

Koirien tappelu tulee aina keskeyttää. Koirat eivät osaa lopettaa tappelua kesken ja väliin meneminen voi pelastaa koiran hengen. Kuitenkin sinun täytyy olla varovainen ja pystyttävä ajattelemaan järkevästi.

Ensin on siis hyvä vetää syvään henkeä. Rauhallisella toiminnalla voit tehdä myös koirien olon rauhallisemmaksi. Tosin tappelu tuskin vielä loppuu siihen. Tunnetila tarttuu. Jos menet paniikkiin, ongelmat pahentuvat ja tilanne kärjistyy.

Muista, ettet mene itse työntämään jalkaasi tai kättäsi koirien väliin. Saatat saada itse vahingossa osuman, vaikkei koira sitä tarkottaisikaan. Sinun on siis huomioitava oma turvallisuutesi ennen koirien erottamista. Jos paikalla on muita henkilöitä, pyydä apua. Mitä isompi koira, sen hankalampi ne on yksin erottaa. Koiria voi myös yrittää erottaa vesisuihkun avulla tms. Erottamiskeinon ei kuitenkaan tule olla väkivaltaa koiraa kohtaan. Esimerkiksi koiran potkiminen vastaavassa tilanteessa saattaa suututtaa koiran entisestään ja se puolustautuu hyökkäämällä potkijan kimppuun.

Joissain tapauksissa huutaminen saattaa auttaa, jos tilanne ei ole päässyt pahemmaksi. Tämän jälkeen koirien on hyvä päästä rauhoittumaan erillisiin tiloihin ja seuraava kohtaaminen suoritetaan koirat hihnoissa ja tarvittava määrä ihmisiä läsnä muistaen, että tilaa on oltava tarpeeksi, jotta koirat pääsevät myös kauemmas toisistaan niin halutessaan.

Voinko antaa koirien ratkaista tilanteen itse?

Et. Et missään nimessä voi. Koirat voivat tapella toisen kuolemaan asti, jos molemmat haluavat tapeltavan asian. Koirat eivät osaa keskustella asioista kuten ihmiset ja sopia, että tilanne on nyt ohi ja kaikki on okei. Ne tappelevat kunnes ja jos jompikumpi luovuttaa. Ehdottomasti suosittelen siis puuttuvaat koirien väleihin tappelutilanteissa!

Myös heikko elekielen osaaminen saattaa johtaa tappeluun.
Olenko epäonnistunut?

Tilanne ei ole vielä menetetty ja koirasi voivat edelleen olla parhaita kavereita ja jatkaa elämäänsä normaalisti. Sinun vastuullasi on tässä vaiheessa estää vastaavien tilanteiden uusiutuminen. Koirien kemiat eivät aina osu yhteen ja myös sisarrukset tappalevat. Koirien välinen tappelu ei siis tarkoita vielä, että toisesta joutuisi luopumaan. Tietysti myös tämä vaihtoehto on pidettävä mielessä, jos tilanne todella kärjistyy pahemmaksi ja koirien ja ihmisten eläminen hankaloittuu liikaa. On syytä muistaa, että jokaisen tulisi kyetä rentoutumaan omassa kodissaan. Jos joku ei tähän kykene, on jotain muutettava. Tilanne saattaa lähteä aivan mitättömästä asiasta ihmisen mielestä. Asiasta, jota ei olisi voinut arvata tai tietää. Tietysti jos sinulla on kaksi luista tappelevaa koiraa ja jätät niille yhteiseen tilaan luut mennessäsi töihin, on tapahtumaketju ihmisen syytä ja ajattelemattomuutta. Eikö kannata toimia niin, että kaikilla on hyvä olla?

Miten ehkäisen tilanteet?

Jos tiedät omistavasi koiran, joka on resurssiaggressiivinen, ota se huomioon arjessa ja älä ole typerän uhkarohkea.

Muutama syy mahdollisiin yhteenottoihin:

  • luu, ruoka
  • ihmiseltä saatava huomio
  • väsymys
  • liikkuva auto tai koira (siirretty aggressio) koira hyökkää esim. toisen koiran kimppuun, koska ei voi hyökätä liikkuvan auton kimppuun
  • tilan puute (on muistettava, että jokaisen tulee saada mm. nukkua rauhassa haluamallaan paikalla)

Jos koirallasi on resurssiaggressiivisuutta luiden suhteen, älä jätä koiria vartioimatta kun annat niille luut. Turvallisinta on pitää koirat eritiloissa kunnes ne ovat syöneet luunsa. Muista ennakoida tilanteita ja pidä ohjat aina omissa käsissäsi. Rauhoita koirat omiin oloihinsa nukkumaan ja päästä taas pirteinä valvotusti oleilemaan yhdessä. Väsymys aiheuttaa ärsyyntymistä myös koirilla! Päiväunituokio esimerkiksi kesälomalla ei ole yhtään huono idea!

Henkilökohtainen kokemus

Kaksi nuorimmaista ovat ottaneet vakavasti yhteen. Joku voi väittää, että syynä on koirien ikäero (11kk) tai se että molemmat ovat uroksia. Tiesitkö, että yleisempää on, että nartut ottavat yhteen kuin urokset?

Pojat ovat ottaneet muutaman kerran yhteen ja aina olen ne mennyt erottamaan. Voitte kuvitella, jos tappelusta tuli kuvassa näkyvä haava, kuinka olisi voinut käydä, jos en olisi mennyt väliin laisinkaan. Eräänä kertana tappelu päättyi siihen, että erotettuani ja eristettyäni toisen sisälle ja toisen ulos, huomasin, että juniorilla roikkuu jalasta iho. Vili kuskattiin eläinlääkäriin, jossa se nukutettiin ja haava putsattiin ja ommeltiin. Seuraavana päivänä tilanne oli jälleen normaali.

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Kaikki lähti liikkeelle maasta kaivetusta luusta, jota Vili puolusti ja Luka jääräpäänä ei osaa luovuttaa. Tiesin, että Vili vartioi ruokaansa ja nykyään se vartioi vain valkoisia rullaluita. Vastaavasta luusta tilanne kärjistyikin nopeasti tappeluksi.

Vahdittaessa luiden syönti onnistuu vierekkäinkin, mutta silti on oltava valppaana. Turhia riskejä on turha ottaa, joten pelataan mieluummin varman päälle. Meillä tilanne on nyt rauhoittunut ja tilanteita osataan varoa ja ehkäistä paremmin.

Vinkki! Tee lista asioista, joita koirasi puolustaa ja joista saattaa tulla riita. Aina ei voi kaikkea ennakoida, mutta osan voi!