Pelko

Otsikko niin yksinkertainen ja lyhyt, aiheena niin laaja ja hankala.

Jokainen meistä on varmasti itse kokenut pelon tunnetta. Kyllä, se on tunne, joka saa kehomme hälytystilaan; hengittäminen saattaa unohtua, sydän tuntuu pomppaavan rinnasta ja alkaa hikoiluttaa. Tunne on kamala, mutta se pitää meidät hengissä. Mitä jos emme pelkäisi mitään? Miksi meidän pitäisi sitten olla varovaisia?

Hevonen on kehittynyt pakenemaan. Se näkee silmillään kauas lähes joka suuntaan. Sen jokainen kehonosa on luotu liikkumaan. Se elää myös laumassa, jolloin joku on aina valppaana ympäristön muutoksista. Hevonen pakenee ennen kuin ajattelee. Hevosella ei ole mitään, millä puolustautua vihollisilta. Sen sukulaisilla, kuten hirvillä, on sarvet, joilla puolustautua. Hyökkääjän ollessa leijona, joka hyökkää saaliin takapuoleen, hevonen pukittaa kun taas saalistajana on susi, hevonen puolustautuu etujaloillaan. Lauma laittaa tällöin takamuksensa yhteen ja nousevat takajaloilleen puolustaen varsoja ja muita lauman heikoimpia ympäröiden heidät.

Huomaa hevosen silmät, korvat, sieraimet, häntä ja kehon asento! 
Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
Susi etupuolella
Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
Leijona takapuolessa

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
Pakenemiskäytös. Molemmissa kuvissa estetty ohjalla. Ensimmäisessä paettava kohde oli este…
Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
…toisessa orava.

Koira on ylisosiaalinen tapaus, joka voi myös pelätä. Tutkimuksissa on todettu, että koiralla on havaittu samanlaisia piirteitä kun Williamsin syndroomassa, joka aiheuttaa ihmisissä ylisosiaalisuutta. Koirilla ääniarkuus on lisääntynyt varsinkin tietyillä roduilla. Myös puutteellinen sosiaalistaminen pentuna johtaa usein erilaisten pelkojen syntyyn.

Ensimmäistä kertaa itse portaissa. Stressin näkee läähätyksestä, silmistä, hännästä ja kehon asennosta.

Eläimen pelätessä ne joko pakenevat(flight), jäätyvät(freece), puolustautuvat(fight) tai ns. pelleilevät (fool around). Jokainen eläin reagoi jollain tavalla ja reaktio saattaa muuttua ärsykkeen voimistuessa tai vaihtuessa. Esimerkiksi oma recuekoirani Vili pelkää ihmisiä ja pyrkii pakenemaan. Jos pakeneminen ei jostain syytä onnistu, Vili puolustautuu hyökkäämällä kohti ihmistä eli uhkaa.

Pelko on helppo aiheuttaa, mutta todella vaikea kouluttaa pois. Usein jopa mahdotonta. Pelon poiskouluttaminen vaatii paljon. Siihen ryhdyttäessä on hyvä tuntea kyseisen eläimen elekieli, pelon voimakkuus ja miten edetää ylittämättä pelkokynnystä, jotta saavuttaisimme ”maalin”.

Esimerkki minun tosi elämästäni.

Asustin kolmisen viikkoa sukulaisteni luona Amerikassa hevostilalla. Hevosten lisäksi tilalla oli koiria, kissoja, kanoja ja kukkoja. Olen aina ollut hieman varautunut lintujen suhteen, sillä en ymmärrä niitä. Yksi kukko olikin kauniisti sanottuna aivan painajaismainen. Se otti minut kohteeksi ja juoksi perässäni ympäri pihaa. Kukko hyökkäsi monta kertaa jalkojeni kimppuun. Vuodatin paljon verta kukon vuoksi. Ryhdyin pelkäämään kukkoa, ymmärrettävästä syystä. En voinut kävellä pihalla ilman, että olisin tiiraillut, missä kukko menee ja milloin on juostava. Minua kehotettiin nostamaan kukko jaloista pää alaspäin, mutta otapa hämähäkki käteen, jos pelkäät niitä kuollaksesi. Yritin lahjoa kukkoa vaikka millä ruualla tuloksetta, joten lopulta kuskasin hevosille heiniä kävellen takaperin heinät sylissä, sillä heti jos käänsin selkäni, sain maistaa kukon kannuskynttä. Voitte siis kuvitella, että lähdin todella kukkokammoisena pois takaisin Suomeen.

Kaupungissa eläessä kukkoja ja kanoja tulee harvoin vastaan, joten pelko jäi muhimaan taustalle ja lopulta huomasin, että se oli yleistynyt myös kanoihin, hanhiin, riikinkukkoihin ja vaikka mihin. Kanapelko on eläintenkouluttajana aika ikävä, sillä kanojen kouluttaminen on todella opettavaista ja mielenkiintoista. Päätin ryhdistäytyä ja kävin ihmettelemässä kollegani luona tipuja ja hieman isompia kukkoja ja kanoja. Tiput kiipeilivät kädelleni syömään, mutta jatkuvasti minulla oli stressitasot taivaissa ja sydän kurkussa. Alussa koko oma asentoni oli valmiina karkuun lähtöön. Se helpotti hetken kuluttua hieman, mutta syke ei laskenut lainkaan. Kävimme myös toisella opiskelukaverilla kouluttamassa hänen kanojaan. Olin kouluttamassa kanoja aitauksessa, mutta syke oli todella korkealla ja jokakerta poispääsy oli suuuri helpotus.

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
Kouluttamassa kanaa
Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
ja siedättymässä tipuihin.

Tässä välissä pelkoani ovat pahentaneet mm. Korkeasaaressa käynti henhien pesimäaikaan. Siellä kuljinkin opiskelijakavereiden seläntakana paniikissa. Myöskään vapaana olevat riikinkukot eivät miellyttäneet saati alentaneet stressitasojani.

Kesän alussa palasin jälleen Amerikkaan samaan paikkaan, jossa pelkoni syntyi. Kyseinen kukko oli poissa (muuten en olisi kyllä palannut) ja tilalla oli kolme paljon isompaa kukkoa. Kukot tosin olivat rauhallisempia ja pelkäsivät myös hieman ihmistä. aloin pätkiä palasiin pelkoani eli kukkojen ja kanojen kohtaamisia. Seurasin niitä sivusta paljon ja havaitsin kuka kukoista oli pahnan pohjimmainen. Hänestä tulisi siis kaverini.

Sain helposti säädeltyä omaa etäisyyttäni kanoihin, joten edistyin hurjasti pysyttelemällä tarpeeksi kaukana. Viikon kuluttua huomasin, että voin hengittää, vaikka kana tai kukko kävelee ohitseni kahden metrin päästä. Se kasvatti omaa itseluottamustani hurjasti tässä asiassa. Seuraava etappi oli päästä huoneeseen, jonne kanat munivat ja kissat saivat ruokansa. Oli siis ohitettava enemmän kanoja vielä lähempää. Välillä oli ehkä käytämä pidemmällä pienellä tauolla ja kerättävä rohkeutta enemmän, mutta pääsin tavoitteeseeni. Seuraavaksi uskalsin kerätä munia eli toisin sanoin uskalsin altistaa naamani hyökkäyksen alaiseksi kumartuessani kohti kanoja. Onnistuin siinäkin.

Yritin myös tehdä itsestäni kanoille palkitsevan tuomalla hyvää ruokaa niille ja kunnioittamalla myös niiden tilaa. Minä uskalsin syöttää jyviä kupistani (ensin isosta, sitten pienestä) ja kanat uskalsivat syödä niitä. Molemmille hyvä kokemus siis. Ensimmäiseksi uskalsin silittää kanaa, viimeisenä päivänä myös kukkoa. Olin siis voittanut itseni.

Kotiin palattuani olen huomannut, että voin ohittaa kukon ja kanan sen vaikuttamatta isommin hengitykseeni tai sykkeeseen. Ne voivat myös kävellä takanani, ilma paniikkia. Olen huomattavasti rennompi niiden kanssa, mutta pelko on yhä olemassa.